Njaa, päivä oli aika.. erikoinen, tuntuu, et on luokas syntymäs kolmas maailman sota, kaikki on iha sekasi. Lisäks mä tajusin tänään, et mä oon muuttunut. Paljon. Suru valtaa mun sydämen, samoin kaipaus, katkeruus, rakkaus, viha.. Monet eri elementit, joista ei ole tietoa. Mä sain autettuu mulle tärkeetä ihmistä, mut samalla mä älysin, et mun osalta kaikki on jo pilalla. Mulla on liikaa salaisuuksia, liikaa asioita, joita ei kukaan voi ymmärtää, asioita, joissa ei kukaan voi auttaa. Mä oon kirjottanut ylös kaikkea, kaikkea, mitä en tajua. En itse pysty ymmärtämään kuin tätä sietämätöntä surua ja kaipausta. Mä en muista, et olisin kirjottanut mitään erikoista, mutta näin se vain on.
Mun elämä on muutenkin päin persettä. Ystävät ei tajuu, ja mä tajusin vasta nyt, et rikoin välit pari vuotta sitten ihmiseen, jota oikeesti rakastin, ihmiseen, jota kaipaan. Kadun hirveesti, et pilasin meidän ystävyyden. Jos mä en nää sitä koskaan.. En tiedä miten selviin. Se jätti mut ikuisiks ajoiks, en voi käsittää. Mä muistan sen ihmisen hymyn, katseen, naurun.. Mä en kestä. Musta tuntuu kans, et muut ei tajuu, et miten hirvee ihminen mä oon.. Mä pilaan muidenkin elämän. Tiedän, et mä vaan valitan, mut pakko avautuu, kertoo jolleki.
Mä tiedän myös, että monilla menee huonommin ku mulla, mut mä en jaksa tätä elämää. On vaan kolme ihmistä, joille voin kertoo kaiken, kaikilla on omat ongelmansa, vaan yks niistä voi auttaa mua, vaan yks ymmärtää, ees vähän. Ja yhelle mä lupasin kertoo kaiken. Mä oon pilannut elämäni. Nyt. Aina. Ikuisesti
Kaivaten N ❤